Tammikuussa tuli Louhettaren lähdön aika.
Korun kuoleman jälkeen Louhi muuttui epävarmemmaksi lenkeillä. Se oli poluilla kulkenut Korun perässä ja Koru kulki helppoja reittejä pitkin. Kun opaskoiraa ei enää ollut ja Celokin rymysi pitkin puskia, Louhi alkoi kulkea ihmisten kanssa. Syksypimeillä lenkit lyhenivät lyhenemistään. Omalla tutulla pihalla Louhi spurttaili edelleen iloisena puiden ympäri. Sitten tuli lunta. Lumen valoisuus helpotti hetken aikaa maailman hahmottamista, mutta sitten sitä tuli liikaa. Kun joka paikka pursusi valkoista ainetta, ei maailmassa ollut enää kontrasteja, joiden perusteella suunnistaa.
Viimeinen ilta sujui tuttuun tapaan Celon vieressä nukkuen. <3 Seuraavana päivänä Louhi nukahti omaan autoon lempiherkkuaan maksamakkaraa syöden.
